Tämä päivä aloitettiin yhdeksältä. Meitä pyydettiin pukeutumaan muodollisesti tälle päivää, koska ensimmäiset päivät koostuisivat IceMUN-harjoituksesta ja tutustumisesta. Miehän vedin jakkupuvun päälle ja korkkarit jalkaan, ja tähän yhdistelmään oli muuten ensin vähän aikaa totutteleminen, vaikka työpukuna onkin ollut yhdenlainen jakkupuku. Voisin kuvitella että pojilla on ekoina päivinä armeijassa vähän samanlainen fiilis ku mulla oli tänä aamuna, tuli jotenkin niin yliryhdikäs ja jäykkä olo :D Mutta mikäs siinä, fiksunnäkönen tyttö katteli peilistä ;)
Yhdeksältä siis mentiin Hriflaan eli paikalliseen auditorion ja juhlasalin yhdistelmään. Siellä rehtori piti vartin puheen islanniksi, ja sen jälkeen ilmeisesti kanslisti (tms, jäi vähän epäselväksi) kertoi käytännön asioista, taas islanniksi. Takapenkissä istui 15 tosi kiinnostuneen näköistä vaihtaria, ja kaikkien kasvoilta näky sama kysymys: "Millon joku muistaa että mekin ollaan täällä?"
Muisti ne meidät sitte kuitenkin, seuraavaksi oli tutustumista ja "jäänmurtamisleikkejä", ideana se sama vanha "olemme lähellä toisiamme vaikka emme tunne toisiamme". Jos Aslakin leikit leireillä on välillä vähän mielikuvitusta kutkuttavia, niin osaa ne kyllä täälläki! :D Oli hauskaa, ja oli mukava oppia tuntemaan ihmisiä. Porukassa, jota hiottiin ryhmäksi, oli sellaset 25 islantilaista ja 15 vaihtaria. Jotenkin kävi mielessä useampi eristysleiri Big Brotherista rippileiriin, koska useampaan kertaan meitä näiden alkuhömpötyksien aikana suositeltiin järjestämään asiamme "ulkomaailmassa" kuntoon, jotta voidaan sitte keskittyä olemaan vaan ja ainoastaan ja pelkästään täällä Bifröstissä. Toisaalta, opintoihin voi olla vaikea keskittyä täällä keskellä korpea jos omassa elämässä on asiat sekasi, että sinänsä hyvää puhetta.
Lounaan jälkeen alkoi sitten se mielenkiintoinen IceMUN-harjoitus. Alunperin ei ollut mitään hajua mitä IceMUN tarkoittaa, sen verran kirjeessa kerrottiin että kyseessä olisi jonkinlainen roolipeli jolla on jotain tekemistä Yhdistyneiden Kansakuntien Turvallisuusneuvoston kanssa. Tollo kun olen, en älynnyt edes ottaa selkoa turvallisuusneuvostosta sen enempää, saati tästä IceMUNista. Tänään totesin, että olisi kannattanut. IceMUN on osa Model United Nations -yhdistystä, joka aloittanut toimintansa vuosi ennen YK:n ensimmäistä varsinaista kokousta, ja on nimensä mukaisesti malli Yhdistyneiden Kansakuntien toiminnasta, tarkemmin ottaen Yhdistyneiden Kansakuntien Turvallisuusneuvostosta. Niinpä täällä Bifröstissä alkoi tänään UNSC:n konferenssi, jossa keskustellaan Syyrian tilanteesta, pitäisikö siihen olla kokonaan puuttumatta vai pitäisikö YK:n aloittaa suuremmat operaatiot Syyriaa vastaan, ja jos, niin millaisia nämä operaatiot olisivat. Tämä tyvär istuu sitten siellä Gabonin edustajan paikalla, että terve vaan!
Gabonin tasavallasta en ole koskaan kuullutkaan, paitsi ehkä joskus maantiedon tunneilla peruskoulussa, ja Syyrian konfliktia olen seurannut hyvin vähän, kun se nyt jotenkin on jäänyt Libyan jalkoihin. Koska MUNin pääsihteeri oli katsomassa niitä meidän tutustumisleikkejä ja ilmeisesti huomasi meikäläisen kovaksi puhujaksi, niin minähän sitten jouduin puhumaan aina isojen valtioiden välissä pienenä valtiona. Olishan siellä toki ollut myös esimerkiksi Portugali, Intia, Nigeria... Mutta ei, minähän siellä puhuin, ja esitin tyhjänpäiväisiä lausuntoja, kun kävi komento. Jotenkin hassusti minun tiimiparikin hoksasi just ennen tämän kokouksen alkua, että hänen pitää lähteä hakemaan lapsiaan tarhasta. Joten edustin täysin tuntematonta maata melko tuntemattomassa asiassa kokonaan uudessa tilanteessa yksin. Ja vieraalla kielellä. Silti tuntui hienolta, ja tämän harjoituksen diplomi takataskussa voisin oikeastikin hakea, kuulema, YK:n assarihommia. Cool :)
Ja tosiaan, siitä eilisestä Akureyrin reissusta ei tullu mitään, koska satoi, ja joku maanvyöry oli tukkinut tien. Kuulemma ihan tavallista täällä. Niinpä mie sitten tutustuin paremmin muutamaan muuhun vaihtariin jotka asuvat tässä minun naapureina. Toinen niistä, unkarilainen poika, sattui minun kanssa yhtäaikaa aamupalalle asuntolan keittiöön. Juttelimme siinä ja söimme ja tulimme sitten yhtämatkaa takaisin huoneisiimme. En tiedä oliko se miehen logiikkaa vai vaan unkarilaista itsevarmuutta, mutta puolen tunnin kuluttua minun aamulehtien lukeminen keskeytyi siihen että tämä sama Adam seisoo minun oven takana ja sen ensimmäinen kysymys on ko avaan oven: "Do you have a boyfriend?" Mulle tuli kiire vessaan, huutelin vaan olkani yli että ei, ei ole ja lukitsin huoneeni oven. Ymmärsi ilmeisesti yskän, ei ole sen jälkeen näkyny ovella koputtelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti