Tämä teksti olisi pitänyt jakaa kolmeen osaan ainakin...

...sillä niin pitkä ja laaja siitä lopulta tuli. No, onpas teilläkin siellä kotona luettavaa :)

Meillä on täällä riittänyt touhua. Kokeet on tulossa ja koulua ei ole enää kuin kaksi viikkoa jäljellä. Sen lisäksi opiskelijatoimikunta on järjestänyt kahdet isot bileet peräkkäisinä viikonloppuina, ensin Halloween-partyt viime viikonloppuna ja tänä viikonloppuna oli mafia-teemainen illallisgaala, joka jatkui tansseilla livebändin vetämänä. Sitten on vielä käyty järjestetyllä retkellä katsomassa sitä "turistien Islantia", eli kierrettiin Reykjanesin niemimaalla joka on tunnettu erityisesti aktiivisesta vulkaanisesta toiminnasta. Kaiken tämän hässäkän keskellä yksi suomalainen tyttö miettii, että haluanko vai enkö minä halua täältä kotiin. Suurin osa muista vaihtareista on sen jo päättänyt: joku kaipaa tyttö- tai poikaystävää joka on kotona, toinen ei haluaisi lähteä mistään hinnasta, aika moni on jo saanut tarpeekseen tästä syksyisen pimeästä ja sateisesta, karusta maasta ja varsinkin sen korkeista hinnoista, ja muutama odottaa että pääsee juhlimaan "kunnolla" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) kotimaahansa.

Mie vaan en tiiä miten päin tässä pitäisi olla. Jotenkin sen on hyväksynyt ettei tämä vaihtojakso ole kuin kolme kuukautta, joka on lyhyt aika, kuten minua fiksummat ystäväni mulle toitottivat elokuussa kun itse vikisin etten halua lähteä ja jättää kaikkea, että minua jännittää ihan liikaa ja etten varmasti löydä mistään yhtä hyviä tyyppejä kuin Suomesta enkä etenkään sopeudu uuteen maahan niin pitkäksi ajaksi. Onneksi en kuunnellut silloin, olisin muuten aloittanut jo heti saavuttuani sen panikoimisen että kohta pitää jo lähteä. Olen vaikea tapaus, tiedän... :D Kaiken kaikkiaan olen nauttinut näistä takana olevista reilusta kahdesta kuukaudesta, ja tulen nauttimaan edessä olevasta vajaasta kuukaudesta, enemmän kuin mistään muusta ajanjaksosta elämässäni tähän asti. Olen tavannut todella hienoja ja hulluja tyyppejä, oppinut elämästä enemmän kuin mitä olen koko aiempien 21 elinvuoteni aikana oppinut (mikä on jo minusta ihan hyvä saavutus), tehnyt töitä koulun eteen enemmän kuin ikinä aiemmin, ja, kaikista tärkein pointti, oppinut luottamaan itseeni ja siihen että Kyllä Mie Osaan, jos vaan uskallan. Mie veikkaan että suurin osa minun lähipiiristä on sen jo osittain tiennytkin, ainakin kommentit näille minun pohdinnoille kun olen niitä aiemmin esittänyt on olleet sen sorttisia, mutta nyt sen tiedän minäkin. Ja olen ylpeä itsestäni. Minä jään kaipaamaan ihmisiä täällä, tätä maata jossa jokainen päivä näyttää vähän erilaiselta ja sää on mitä sattuu, missä maastossa liikkuessa saa aina vähän varoa askeleitaan (ettet liukastu ja tipu kallioilla, ettei tuuli kaada nurin, ettet kompastu laavakiviin ja niin edelleen), missä ei ikinä kannata suunnitella mitään sen kummemmin koska se ei toteudu kuitenkaan silloin kun olit sen suunnitellut tai niinkuin olisi pitänyt. Kuitenkin minusta on ihana mennä kotiin, pystyä puhumaan omaa kieltäni (vaikka Islannissa on paljon suomalaisia, suurin osa asuu Reykjavikin alueella enkä ole saanut oikeasti puhua suomea kuin pari kertaa), saada syödä lihaa (varsinkin hirvenlihaa) eikä vaan aina niitä kasviksia ja kalaa, ja muutenkin palata tuttuihin kuvioihin. Kaksipiippuinen juttu:)

Ne juhlat mitä meillä on täällä nyt ollut on kyllä ollu tosi mukavia!:) Vaikka se islantilaiseen mentaliteettiin kuuluukin että aina pitää nakata takapuoli olalle, niin ne kuitenkin osaa tehdä sen ihan tyylillä ja pitää hauskaa samalla. Ja tanssimisestahan kun minä en tunnetusti tykkää, en niin ihan yhtään, niin sitä on nyt saanut sitten kans harrastaa parina viikonloppuna:) Kansainvälisessä porukassa vaan huomaa, miten erilaisia juhlimistapoja eri kulttuureilla on. Keskieurooppalaiset vetää vielä kamalammat kännit ko islantilaiset, ja siinä missä islantilaisten juomista vielä kehtaa kattoa, niin jossain vaiheessa iltaa saksalaiset, itävaltalaiset, puolalainen ja unkarilaiset alkaa ottamaan minua ihan mahottomasti ohimoon. (Ja sitten ne vielä kehtaa miettiä miksi minä lähen aina vähän aikasemmin juhlista pois ko muut.) Nää meidän tytöt Etelä-Koreasta sen sijaan muistuttaa tavoiltaan enemmän minua, eli ne osaa pitää hauskaa ilman alkoholia ja niiden kanssa mulla onkin ollut mukavinta. Katre, meidän virolainen ystävä, kuuluu kans tähän samaan sarjaan.

Mafia-illallisella oli muuten tosi ihana huipennus, kun ennen jälkiruokaa meidän kahvilan unkarilainen kokki nousi lavalle ja alkoi kertoa kaikille tarinaa siitä, miten hän tuli ensin vahingossa harjotteluun Islantiin, sitten taas vahingossa töihin Bifröstiin, ja lopulta löysi Bifröstistä maailman kauneimman ja ihanimman tytön, Eva Helgadóttirin. Tämän tarinan päätteeksi Daniel sitten otti ja kaivoi jostain kukkapuskan ja sormuksen ja polvistui meidän pöydässä istuneen Evan eteen ja kosi tätä. Enpä ole ikinä nähnyt onnellisempaa pariskuntaa kuin Daniel ja Eva oli pujottaessaan sormuksia toistensa sormiin:)

Nakkaan tähän väliin muutaman kuvan näistä meidän juhlista:)

 Etelä-Korean tytöt, Sullie ja EunSol Mafia-illallisella

Mie ja Agnieszka ja PIENIN PAITA MITÄ OON OSTANU KOLMEEN VUOTEEN! (kokoa 40) Miksi minusta kuitenkin näyttää etten ole pienentynyt ihan yhtään vaikka vaatekoot pienenee... :O Mafia-illalliselta tämäkin.

 Saksa ja Itävalta Mafia-illallisella

Onnellinen kihlapari :)

 Ja sitten Halloween. Agnieszkan stailaamana minun piti olla Lady Gaga (ihan varmasti joo :P) mutta lopulta minut nimettiin bile-barbieksi :)

 Se yksi pakollinen omakuva :D

 Jos et juo kaljaa, viinaa tai sitä kotipolttosta litkua, mitä useimmat täällä yliopistolla juo, niin sitten voit juoda Kopparia :) Täällä siideriä ei vaan yleensä juoda, joten kaupasta löytyy tasan tämä ja Somersby.

Sitten siitä eilisestä reissusta!

Eli matkanhan järjesti Study in Iceland -niminen organisaatio. Lauantai-aamuna siis linja-autollinen vaihtareita Islannin eri yliopistoista lähti kohti Reykjanesin niemimaata. Matkalla pysähdyttiin Islannin presidentin virka-asunnolla, ajettiin "Reykjavikin esikaupunkien" eli pääkaupungin vieressä olevien kuntien läpi, ihasteltiin tulivuortenpurkausten ja maanjäristysten muokkaamaa maisemaa, käytiin geotermisellä alueella (missä ei tosiaankaan saa poistua reitiltä, ettei tipahda kuumaan lähteeseen ja polta jalkojaan) ja kuultiin oppaan kertomana tarinoita Islannin luonnosta ja kulttuurista. Päivä huipentui Siniselle Laguunille, joka on syntynyt teollisuuden mokailun seurauksena ja on tänä päivänä suurin kylpylä Islannissa. Muutaman tunnin siellä lilluneena oli hyvä suunnata takaisin Reykjavikiin, ja sitten ajettiinkin illalla takaisin Bifröstiin. Maistui muuten tällaisen päivän jälkeen uni! Nukuin 13 tuntia, enkä edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut niin hyvin.

 Presidentin virka-asunnon yhteydessä oleva kirkko

 Presidentin virka-asunto

  Euraasian ja Amerikan mannerlaattojen kohtauspaikalta. Mie olen täällä Länsi-Islannissa eri mannerlaatallakin kuin te siellä Suomessa, lälläspyy :)

Katre ja Agnieszka kahden mantereen sillalla. Agnieszka alkoi vaatimaan viisumia Katrelta... :D

 Joku peikko nosteli päätään tuolta kivien välistä.

 Islannin rannikkoa kauneimmillaan :)

 Majakka, jota on saatu siirtää jo ainakin kolmesti.

 Geotermiseltä alueelta

 Maa on lämmin, älä koske. Kiitos.

 "Tyhmät turistit kuvaavat kiehuvaa vettä." No mutta kun se oli ihan tavallisen näköinen lätäkkö joka kiehui!

Ja tämä höyryhän tosiaan haisee sitten ihan hirveältä, että jos et tykkää mädänneiden kananmunien hajusta, en suosittele lähtemään Islantiin. Se haju kuitenkin vaan kertoo siitä mineraalien määrästä joka tässä vedessä on.